07.04.2018

DiEM25:n manifestin kritiikkiä [282]

Ihmiskunnan tie ja nykytila |
Arkistossa

0 kommenttia | 0 reaktiota | 0 jakoa

DiEM25:n manifesti suomen kielellä

1. Johdanto

Yhteisrintaman ohjelman olisi kyettävä kokoamaan kaikki mahdolliset voimat määritellyn tavoitteen taakse.

Yhteisrintaman ohjelman pitäisi olla mahdollisimman suppea ja mahdollisimman täsmällinen. Siihen on sisällytettävä vain kaikkein välttämättömin. Ylimääräinen ei ole vain turhaa vaan vahingollista.

Käytetyt käsitteet on määriteltävä.

Mitä laajempi ohjelma on ja mitä enemmän se sisältää epämääräisiä termejä sitä suurempi on vaara, että siihen sisältyy yksipuolisia, jonkin nimenomaisen poliittisen suuntauksen näkemyksiä. Se on mielivaltaa ja rajoittaa yhteisrintaman osanottajien määrää.

DiEM25:n ohjelma ei täytä EU:n kriisin ratkaisemiseksi tarvittavan yhteisrintaman ohjelmalle asetettavia vaatimuksia.


2. Mitä hyvää DiEM25:n manifestissa on?

Manifestin päätunnus, ”EU joko demokratisoituu tai murtuu”, on oikeansuuntainen. ”Kansanvalta”, ”kansan tahto” ei ole toteutunut EU:ssa – määriteltiinpä käsitteet ”demokratia”, ”kansa” ja ”kansan tahto” miten tahansa. Manifesti on oikeassa antaessaan ymmärtää, ettei edustuksellinen demokratia nykymuodossaan riitä toteuttamaan ”kansan tahtoa” tämän päivän EU:ssa.

Manifesti lähtee siitä, että EU on säilytettävä ja sitä kehitettävä eikä lakkautettava. EU:n demokratisoiminen on EU-tason hanke, vaikka siihen liittyy demokratian, ”itsehallinnon”, kehittäminen kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla.

Manifesti ulottaa tavoitteensa kymmenen vuoden päähän. EU:n uudistaminen ei todellakaan ole helppo tai nopea prosessi.

Manifestin näkemys, että ”Euroopan Unioni olisi voinut olla maailman majakka näyttäessään miten rauha ja solidaarisuus rakennetaan vuosisatojen mittaisen konfliktien ja kiihkoilun ikeestä” on sekin oikea.

Manifestin näkemys, jonka mukaan EU:n jäsenmaiden kansalaisilta on viety päätösvaltaa esittämällä heitä koskevat päätökset epäpoliittisina, teknisluonteisina välttämättömyyksinä, joihin on vain sopeuduttava, pitää myös paikkansa.


3. Manifestin virheistä ja puutteista

1. Kriisin luonne määritellään manifestissa väärin: EU:n kriisi on laillisuuskriisi

Demokratiaan kuuluu lainsäädäntöelinten valinta vapailla vaaleilla, pelkästään lain mukaan toimivat riippumattomat tuomioistuimet ja laillisuusvalvonta, jonka mukaan jokainen päättäjä ja virkamies on jonkin elimen harjoittaman laillisuusvalvonnan alainen.

EU:n kriisi on olemukseltaan laillisuuskriisi. Sen perimmäinen syy on se, että EU:n poliittiset päättäjät ja EU-virkamiehet eivät EU-tasolla toimiessaan ole laillisuusvalvonnan alaisia. EU:ssa ei ole (virka)rikoslakia, ei syyttäjälaitosta eikä (virka)rikostuomioistuimia, joissa voitaisiin käsitellä heidän tekemiään EU:n lakien ja -sopimusten rikkomuksia. Tuollaiset rikkomukset ovat vakavia (virka)rikoksia, koska EU:n lait ja -sopimukset menevät jäsenmaiden perustuslakien yläpuolelle.

Siitä syystä EU:hun hyväksyttiin maita, jotka eivät täyttäneet jäsenkriteerejä, ja euroalueelle maita, joiden tiedettiin väärentäneen taloustilastojaan, siitä syystä EU:n veronmaksajilla maksatettiin kansainvälisten pankkien Kreikalle myöntämät laittomat lainat, joita nyt karhutaan Kreikan syntymättömiltä lapsiltakin jne.

Tämä tärkein näkökulma EU:n kriisiin puuttuu DiEM25:n manifestista kokonaan.

Manifestin mukaan EU:n kriisin syy on epädemokraattisuus: ”Euroopan vallanpitäjät kyllä puhuvat demokratian nimeen, mutta vain kieltääkseen, manatakseen ja alistaakseen sen käytännössä.” ”EU joko demokratisoituu tai murtuu!”

Manifestissa demokratian nimeen vannotaan erilaisilla termeillä:

Tavoitteena on ”autenttinen demokratia”, ”alhaalta ylös toimiva demokratia”, ”täysinäinen demokratia, johon kuuluu kansallista itsemääräämisoikeutta kunnioittavat suvereenit parlamentit sekä vallan jakaminen näiden parlamenttien sekä alueellisten hallintojen kanssa”, ”demokratian aalto”, ”itsehallinto (taloudellinen, poliittinen ja sosiaalinen) paikallisella, kunnallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla”, ”vallan porttien avaaminen kansalle”, ”kaikkien hallinnon tasojen” vapauttaminen ”byrokraatti- ja yritysvallasta”, ”radikaalit mutta mahdolliset demokraattiset reformit”, ”demokratian toteutuminen työpaikoilla”, ”Brysselin omaehtoisen vallan” palauttaminen ”kansallisille parlamenteille, alueellisille neuvostoille, kaupungintaloille ja yhteisöille” jne.

Mutta lisättiinpä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia miten paljon tahansa, se ei sinänsä poista EU:n kriisin perimmäistä syytä: vaikka EU:n poliittiset päättäjät ja EU-virkamiehet valittaisiin miten ”demokraattisesti” tahansa, he ovat edelleen lain yläpuolella.

DiEM25:n manifestin tarjoamat ratkaisut eivät siis puutu lainkaan EU:n perusongelmaan.

EU:n uudistamista vaativa yhteisrintaman on oltava ennen kaikkea laillisuusrintama.

DiEM25:n manifesti ei edes mainitse laillisuusperiaatetta kuin mainitessaan, että euroryhmältä puuttuu laillinen ja sopimuksellinen perusta.

Sen sijaan se luettelee joukon sinänsä kauniita tavoitteita, joilla ei ole mitään tekemistä EU:n pääongelman – laillisuuskriisin – kanssa.

2. Manifesti sivuuttaa laillisuuskriisin, koska se sivuuttaa aikakauden muutoksen

Manifesti kuvaa Länsi-Euroopan sodanjälkeistä kehitystä nykyiseen EU:hun seuraavasti:

”EU aloitti elämänsä raskaan teollisuuden kartellina (myöhemmin mukaan otettiin maatalouden vaikuttajat), joiden päämääränä oli asettaa hinnat ja uudelleen jakaa oligopoliansa voitot Brysselin byrokratian kautta. Syntynyt kartelli ja sen Brysseliin kietoutuneet johtajat pelkäsivät kansaa ja vieroksuivat ideaa kansanvallasta. Kärsivällisesti ja suunnitelmallisesti päätöksenteon depolitisoitumisen prosessi laitettiin alulle. Tuloksena oli tyhjiinimevä, mutta heltymätön pyrkimys viedä kansa (demos) demokratiasta ja peittää kaikki politiikanteko kokonaisvaltaisen pseudo-teknokraattisen fatalismin alle.”

Manifestin mukaan ”Euroopan integraatioprosessin ydin on mätä”. Integraatiopolitiikan takana on tietoinen, vuosikymmeniä jatkunut salaliitto, jonka tarkoituksena on vuosikymmenien kuluessa ja kuluttua riistää Euroopan maiden kansoilta demokratia.

Manifesti on väärässä väittäessään, että kehitys nykyisen EU:n alueella olisi ollut pelkästään kielteistä 1950-luvulta lähtien, kun Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin. Demokratia on laajentunut ja vahvistunut, kansalaisvapaudet ja ihmisoikeudet lisääntyneet, elintaso noussut jne. Näin ainakin 1990-luvulle saakka, osin vuoteen 2008 talouskriisiin saakka.

Senkin jälkeen kehitys on ollut ristiriitaista, ei pelkästään kielteistä. Laillisuusperiaate on vahvistunut samaan aikaan kun laittomuudet ovat lisääntyneet ja muuttuneet EU:ssa ”maan tavaksi”.

Mistä kehityksen ristiriitaisuus johtuu? Miksi EU:ssa syntyi laillisuuskriisi? Syynä ei ollut yksittäisten ihmisten ja organisaatioiden tietoinen salaliitto, kuten manifesti väittää. Kysymys on alkaneen historiallisen aikakauden yhteiskunnallisesta ilmiöstä.

Aikakausi on vaihtunut. Elämme informaatioteknologisen vallankumouksen vauhdittamaa globalisaation aikaa.

Tänä aikana globaali spekulatiivinen finanssipääoma on syrjäyttänyt kansallista teollisuuspääomaa palvelleen kansallisen finanssipääoman maailmantalouden johtoasemasta. Spekulatiivinen finanssipääoma on irtautunut kasvavassa määrin reaalitaloudesta. Se pystyy luomaan rahaa rahasta. Siinä on tämän aikakauden uusi piirre, jota mikään perinteinen taloustiede ei kykene selittämään.

Globaalin spekulatiivisen finanssipääoman suhde laillisuusperiaatteeseen on ristiriitainen: toisaalta se tarvitsee laillisuusperiaatetta, oikeusvaltiota eri maissa ja ylipäänsä vakaita oloja kyetäkseen toimimaan ja kotiuttamaan voittonsa, toisaalta se pyrkii pakottamaan, painostamaan ja/tai korruptoimaan eri maiden hallitukset ja viranomaiset ”kilpajuoksuun pohjalle”, alentamaan palkkoja, vähentämään verotusta, löysäämään sääntelyä, katsomaan sen laittomuuksia läpi sormien.

Spekulatiivinen finanssipääoma haluaa noudattaa laillisuusperiaatetta valikoiden. Sitä varten laillisuusperiaate on irrotettava demokratian käsitteestä.

Uusliberaali (talous)politiikka eri maissa kuvastaa spekulatiivisen finanssipääoman etuja. EU:ta alettiin 1990-luvulla rakentaa sen etuja ajatellen. Siitä johtuivat laittomuuden EU:n itälaajentumisen ja euroalueen perustamisen yhteydessä ja etsittäessä ratkaisuja talouskriisiin.

EU on aikakautensa tuote. Se on maailmanhistoriallisesti uusi poliittistaloudellinen rakennelma. Sen ongelmia on mahdollista ymmärtää vain tuota taustaa vasten.

3. Manifesti ei kykene määrittelemään päävastustajaa täsmällisesti

Yhteisrintaman olisi koottava kaikki mahdolliset voimat pääuhkaa vastaan. Siitä syystä päävastustaja olisi määriteltävä mahdollisimman tarkasti.

Manifesti luettelee koko joukon voimia, jotka ovat tavalla tai toisella olleet mukana mainitussa demokratian vastaisessa salaliitossa:

”Euroopan vallanpitäjät”, ”Brysselin byrokratia”, ”EU-instituutiot”, ”Euroopan itsevaltaiset mahdit”, EU:n komissio ja Troikka, siis komission lisäksi EKP ja IMF, EU-lobbarit, euroryhmä, ”vastuistaan livistäneet pankkiirit, rahastonhoitajat ja uudelleen voimistuneet oligarkit”, poliittiset puolueet, jotka ovat hallituksessa ollessaan pettäneet liberalismin, demokratian, vapauden ja solidaarisuuden, ”’teknokraattien’ rikoskumppaneiksi ryhtyneet poliitikot, ”lyhytnäköiset poliitikot”, ”taloudellisesti naiivit virkamiehet”, ”finanssiosaamiseltaan epäpätevät ’asiantuntijat’”, talouskuria ajaneet hallitukset, pelkoa lietsovat mediamogulit, tuohon pelkoon tukeutuvat yhtiöt, jotka ajavat salailun ja valvonnan kulttuuria, jne.

Manifesti syyllistyy populistiseen demagogiaan leimatessaan suunnilleen kaikki ”vallanpitäjät” vastustajikseen.

Jos vastustaja määritellään noin laveasti ja leimaavalla tavalla, manifesti ei onnistu kokoamaan edes maltillisen vasemmiston edustajia – porvarillisesti ajattelevista ihmisistä puhumattakaan. Se jää radikaalin vasemmiston pienen ryhmän peitejärjestöksi.

Päävastustaja on lain ulkopuolella ja lakia vastaan toimiva spekulatiivinen finanssipääoma. Spekulatiivista finanssipääomaa sinänsä ei pidä tuomita – jos keinottelu tapahtuu lain puitteissa. Myöskään uusliberalismia sinänsä ei tule tuomita – jos sitä edustavat poliitikot noudattavat lakia ja vastustavat laittomuuksia.

4. ”Kansan tahto” ei toteudu EU:ssa – manifestin ratkaisu ongelmaan on virheellinen

Manifesti on oikeassa siinä, ettei demokratia EU:ssa toimi: EU ole lainkaan sellainen kuin mihin EU-kansalaiset antoivat suostumuksensa, kun EU nykymuodossaan luotiin 1990-luvulla.

Manifesti kuvaa EU:n nykytilannetta näin: ”(…) korkeasti poliittinen, ylhäältä alas saneltu, suljettu päätöksentekoprosessi esitetään ’epäpoliittisena’, ’teknisenä’, ’menettelytapaisena’ ja ’neutraalina’.” Näin EU-kansalaisia petetään, mikä on johtanut ”demokratian loppuun”.

Manifestin kuvaus sivuaa todellista ”kansan tahdon” toteutumiseen liittyvää ongelmaa. EU:n ja jäsenmaiden keskeisiä poliittisia päätöksiä on todellakin pyritty epäpolitisoimaan talousteknisiksi ongelmiksi, joihin ”asiantuntijat” tietävät ainoan mahdollisen ratkaisun. Samalla EU:n jäsenmaiden kansallista päätösvaltaa on siirretty Brysselin ”teknokraateille”.

Manifesti toteaa, että nimenomaan ”kansalliset poliitikot” siirsivät päätösvallan EU:n virkamiehille jättämällä ”Euroopan Komission, Eurooppa-neuvoston, Ecofinin (Talous- ja rahoitusasioiden neuvosto), euroryhmän ja Euroopan keskuspankin politiikkavapaiksi alueiksi”.

Näin tosiaan tapahtui. Maastrichtin sopimus, EU:n ensimmäinen perustuslaillinen sopimus, siirsi kansallista päätösvaltaa Brysseliin laillisuusvalvonnan ulottumattomissa oleville virkamiehille.

Tuo sopimus hyväksyttiin kaikissa EU-maiden parlamenteissa. Kaikki muutkin keskeiset EU-sopimukset on hyväksytty jäsenmaiden vapaissa vaaleissa valituissa parlamenteissa.

Kaikkien käytettävissä olevien mittareiden mukaan EU-maissa järjestetyt vaalit ovat olleet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta perusluonteisesti vapaat. Näin ainakin Maastrichtin sopimuksen hyväksymisestä lähtien. Kansalaisvapaudet ja ihmisoikeudet ovat laajentuneet näihin päiviin saakka.

Tosiasia on, että EU:n jäsenmaiden kansalaiset ovat kerran toisensa jälkeen valinneet vapailla vaaleilla uudelleen johtoon poliitikot, jotka ensin siirsivät kansallista päätösvaltaa Brysseliin ja jotka ovat siitä lähtien alistuneet tuohon päätösvallan siirtämiseen, puolustelleet sitä ja pyrkineet jatkamaan sitä.

Tuo tosiasia – se, että kansalaiset ovat valinneet nuo ”teknokraattien rikoskumppanit” kerran toisensa jälkeen vapailla vaaleilla – sivuutetaan manifestissa demagogisella väitteellä massiivisesta, vuosikymmeniä jatkuneesta salaliitosta, jossa mediakin on ollut mukana (”Mediamogulit, jotka ovat muuttaneet pelonlietsonnan taidemuodoksi ja mahtavaksi vallan ja tuoton lähteeksi”) ja fraaseilla ”vallan porttien” avaamisesta kansalle.

”Vallan porttien” avaaminen ”kansalle” tarkoittanee, että manifesti haluaa korvata edustuksellisen demokratian tai ainakin täydentää sitä joillakin suoran demokratian muodoilla. Ne jäävät kuitenkin tarkemmin selittämättä.

Manifesti toivottaa kansanliikkeet tervetulleeksi. Kansanliikkeitä on kuitenkin monenlaisia. Euroopassa on monenlaisia muukalaisvihaa lietsovia ”kansanliikkeitä”, joita ei soisi kenenkään toivottavan tervetulleiksi. – Kuka päättää, mitkä kansanliikkeistä ovat ”tervetulleita”? Ja miten ne käyttäisivät valtaa?

Manifestin läpikäyvänä ajatuksena on, että ”kansa” ilman muuta kykenee ratkaisemaan ”oikein” ihmiskunnan edessä olevat yhteiskunnalliset ongelmat, kunhan se vain vapautetaan vallanpitäjien, poliitikkojen, teknokraattien, mediamogulien jne. otteesta ja sille avataan ”vallan portit”.

Näkemys on syvästi virheellinen.

Ensinnäkin se on historiaton. ”Kansa” – kuten ”kansan tahto” – on historianfilosofinen käsite. Ihmiskunnan historiassa ”kansa” on lukuisia kertoja avannut itselleen ”vallan portit”, mutta lopputuloksena ei ole ollut ”kansan tahdon” toteutuminen vaan pienempien tai suurempien edistysaskelien jälkeen katastrofi – esimerkeiksi riittävät 1930-luvun Neuvostoliitto ja kulttuurivallankumouksen Kiina. Historia ja historianfilosofia eivät ala meistä. Manifestin pitäisi selittää, miten se on ottanut oppia historiasta, eli miksi ja millä tavalla ”vallan porttien” avaaminen ”kansalle” tällä kertaa johtaisi erilaiseen lopputulokseen kuin ennen.

Toiseksi: Demokratian kuuluu, että kadun mies ja yhteiskuntatieteen professori ovat yhtä oikeutettuja sanomaan mielipiteensä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Siihen perustuu edustuksellinen demokratia.

EU:n kehitys osoittaa, että edustuksellinen demokratia nykymuodossaan ei riitä takaamaan ”kansan tahdon” toteutumista EU:ssa, ei edes laajojen kansalaisvapauksien ja ihmisoikeuksien vallitessa. Luottamus demokraattisiin instituutioihin on vähentynyt lähes kaikissa EU-maissa.

Mutta vaatimus ”demokratian lisäämisestä” ratkaisuna ongelmaan on ontto: demokratiaa on lisättävä lisäämällä demokratiaa.

Aikakausi on vaihtunut. Luokkaristiriidat ovat yhä olemassa, mutta ne eivät ulotu tärkeimpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Aikakauden pääristiriita on laillisuusperiaatteen ja laittomuustendenssien välinen. Ihmiskuntaa uhkaa tuho jo pelkästään ympäristöongelmien vuoksi. Mielipiteenmuodostus tärkeimpien yhteiskunnallisten ongelmien osalta on vaikeampaa kuin ennen – välittömät aineelliset edut sanelevat sitä vähemmän kuin ennen.

Ihminen – olipa hän kadunmies tai yhteiskuntatieteen professori – on taipuvainen yksilö- ja ryhmäkäyttäytymisessään irrationalismiin, sokeaan valtapeliin. Jokainen haluaa kunnostautua omassa viiteryhmässään. Se johtaa helposti kollektiiviseen itsepetokseen. Kuten tunnettu satu kertoo, kukaan ei halua leimautua tyhmyriksi muiden silmissä ja tunnustaa, ettei näe keisarin yllä uusia vaatteita.

Kollektiivinen itsepetos ei koskaan ole näiden tai noiden ihmisten tietoinen salaliitto, vaan se on aina kokonaisen historiallisen aikakauden yhteiskunnallinen tuote.

Miten edesauttaa kansalaisia näkemään kollektiivisen itsepetoksen läpi? Miten vastustaa vallanpitäjien kollektiivista itsepetosta? Miten vastustaa yhteiskunnallis-poliittisten kysymysten epäpolitisoimista? Miten vastustaa demagogiaa?

Se on mahdollista vain rationalisoimalla mielipiteenmuodostusta, sivistämällä poliittista keskustelua. Edustuksellinen demokratia tarvitsee tuekseen kansalaisten keskustelufoorumin, ”kaikkien puolueiden jäsenten ja kannattajien opinto- ja väittelyfoorumin”, jossa erilaiset näkemykset asetetaan rinnakkain, väittely aloitetaan perustavista kysymyksistä ja kaikkien on määriteltävä käyttämänsä käsitteet – esimerkiksi ”demokratia” ”kansa” ja ”kansan tahto”.

Muuten vaatimus demokratian lisäämisestä on silkkaa demagogiaa.

5. Tarvitaan keskustelua ja opintotoimintaa manifestin ohjelmasta ja EU:sta

EU:n syntyhistoria, sen luonne ja paikka maailmanhistoriassa ovat teemoja, joista EU:n demokratisoimista vaativan yhteisrintaman jäsenten ei voida eikä tarvitse edellyttää olevan yhtä mieltä. – Niistä on kyllä järjestettävä tutkimus-, opinto- ja väittelytoimintaa EU:n demokratisoimista ajavan liikkeen sisällä.

Manifestiin ei siihen sisälly tuollaista aloitetta. Uskomme kuitenkin, että DiEM25:n aloitteentekijät ovat valmiita keskusteluun tuollaiseen tutkimus-, opinto ja väittelytoimintaan.

Mitä teemoja tuossa tutkimus-, opinto- ja väittelytoiminnassa olisi käsiteltävä? – Esimerkkejä:

- Tarvitaanko EU:hun ja sen jäsenmaihin totuuskomissiota käsittelemään tapahtuneita laittomuuksia?

- Ovatko EU:n perustuslailliset sopimukset oikeusvaltioperiaatteen mukaisia?

- Mikä on EU:n luonne? Mikä on sen paikka maailmanhistoriassa?

- Ns. kapitalismin kultakausi toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa, kun finanssipääoma oli kansallista ja palveli oman maan teollisuuspääomaa, kun valtiovalta sovitteli kansallisen pääoman ja ammattiliittoihin järjestäytyneiden työntekijöiden ristiriitoja ja kun kansalaisoikeudet yleisesti ottaen laajenivat ja elintaso nousi. – Mikä oli EU:ta edeltäneiden organisaatioiden rooli tuossa kehityksessä?

- It-vallankumouksen vauhdittama globalisaatio nosti globaalin spekulatiivisen finanssipääoman kansallisten teollisuuspääomien edelle valta-asemaan maailmantaloudessa. Se tarvitsee laillisuusperiaatteen kehittämistä voidakseen toimia eri maissa. Samalla se horjuttaa laillisuusperiaatetta korruptoimalla eri maiden hallituksia ja viranomaisia voidakseen maksimoida voittonsa. Miten tuo ristiriita on näkynyt EU:ssa?

- Uuden vakavan talouskriisin uhka on ilmeinen. Mikä pitäisi olla EU:n talouspoliittinen linja? Tarvitseeko EU pankkireformia? Onko totta, että pankkien on nykyaikana lähes mahdotonta tietää vakavaraisuutensa astetta?

ARTIKKELIKUVA:

Marssi tieteen puolesta Zagrebissa, Kroatiassa. Kylteissä myös DiEM25:n tunnuksia. KUVA: Branko Radovanovi? - Own work, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=58348790

DiEM25 Suomi Facebookissa: Facebook.com/groups/diem25fi

DiEM25:n logo taustakuvassa: Organisation DiEM25 – Democracy in Europe Movement 2025 - CC BY-SA 4.0

Arvioi

Hyvää keskustelukulttuuria [0]

Omaperäistä [0]

Aivan eri mieltä [0]

Samaa mieltä [0]

Osittain samaa mieltä [0]

Jaa myös